mh

Mistä ihmeestä Tommi Rautio keksi meidän olevan sodassa?

Mistä ihmeestä Tommi Rautio keksi meidän olevan sodassa?
Mistä ihmeestä Tommi Rautio keksi meidän olevan sodassa?
Mistä ihmeestä Tommi Rautio keksi meidän olevan sodassa?

Kohta parin päivän ajan on kohuttu siitä, kun Köyliön kunnanvaltuutettu Tommi Rautio halusi antaa kunniamerkin Oulun pitseriassa ammuskelleelle miehelle. Kunniamerkki olisi ilmeisesti haluttu myöntää postuumisti miehen kuoltua. Tarvetta kunniamerkille Rautio perusteli sillä, että "sota on jo käynnissä ja sodissa jaetaan kunniamerkkejä".

Rautio itse ei pitänyt kommenttiaan mitenkään erityisen rajuna, mutta perussuomalaisten piiritasolla ja kansanedustajistossa se herätti ymmärrettäviä reaktioita ja ilmeisesti Raution erottaminen puolueesta tullaan ottamaan asiana esille. Huomiota herätti eilen kuitenkin se, ettei puolueen puheenjohtaja Timo Soini halunnut kommentoida asiaa millään tavalla.

Perussuomalaisten kansanedustajien parissa asiaan on jo reagoinut Maria Tolppanen, joka sanoi harkitsevansa lähtöä puolueesta mikäli Raution kielenkäyttö kuuluu puolueeseen. Perussuomalaisten kannattajat ovat tälläkin blogipalstalla useaan otteeseen toistelleet sitä miten tällaisella puheella ei ole mitään tekemistä perussuomalaisten kanssa ja että kyseessä on vain yksittäistapaus.

Mistä ihmeestä sitten Tommi Rautio on saanut päähänsä, että meneillään on sota ja nuoren muslimiyrittäjän ampuminen hengiltä on sodassa tehty uroteko, josta tulisi palkita kunniamerkillä? Edelleen herää kysymys, että mikä ihme on tuonut tällä tavalla ajattelevan Tommi Raution juuri perussuomalaisiin?

Onko Rautio todella tällaisten näkemysten sylttytehdas vai ennemmin "rivisotilas", joka meni ääneen möläyttämään puolueen äänekkäässä vähemmistösiivessä laajalti esiintyvän näkemyksen?

Tuskin olen ainoa kelle tuli Raution kommentista mieleen nykyisen hallintovaliokunnan puheenjohtajan kirjoitukset, etenkin tämä tyylinäyte vuodelta 2006:

http://www.halla-aho.com/scripta/tulevaisuudenkuva.html

"Tervetulleeksi toivottamamme islam on sitä islamia, joka polttaa, silpoo ja räjäyttää. Se on kuoleman ja tuhon kultti, jota me erehdymme pitämään "uskontona uskontojen joukossa". ...

Länsimaisen sivilisaation osaksi ei ole tullut tehdä valintaa sodan ja rauhan välillä. Sen on valittava sodan ja tuhoutumisensa välillä. Jumalaa monikultturisteilla ei ole, mutta mitä ["monikultturistit"] sanovat lapsilleen sitten, kun pimeys on laskeutunut? Ainakaan minä en vuodattanut verta? Ainakin minä olin eettinen?"

(koko lainauksen ollessa kursiivilla, muutin alkuperäisen kursiivin lihavoinniksi)

Keväällä 2011 tuleva hallintovaliokunnan puheenjohtaja totesi:

"Me olemme sodassa. Tilanteen mittasuhteet eivät ole auenneet kaikille."

(http://hommaforum.org/index.php/topic,47305.msg640594.html)

Jää nähtäväksi esitetäänkö perussuomalaisissa nyt näytelmä, jossa rivimies uhrataan suurieleisesti ja sitten pöydän kuvitellaan olevan taas puhdas, mutta sylttytehdas jätetään rauhaan?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän PenttiHilkuri kuva

Ansaitusti voi myös kysyä, mistä tai miksi Anders Behring Breivik keksi olevansa sodassa?

Käyttäjän jukka kuva

Jospa hän oli lukenut Ruotsin hallituksen tilaaman tutkimuksen Ruotsin tilanteesta ja veti yhtäläisyysmerkit Norjaan.

Käyttäjän mh kuva

Jospa lukisit sen raportin ihan itse.

Käyttäjän kone70 kuva

No eipä tarvii olla kummonen historian tuntija niin muistaa kuinka kauan on kristityt ja islamit ja juutalaiset oikeen olleet sodassa.

Muslim Demographics
http://www.youtube.com/watch?v=6-3X5hIFXYU&feature=fvst

kyl se vaan nyt on pojat ja tytöt silleen että yhä useempi tulee menettämään järkensä tämän euroopan tuhoutumisen myötä.

Käyttäjän AnttiMikkola kuva

Mika Tiihonen kirjoitti

"No eipä tarvii olla kummonen historian tuntija niin muistaa kuinka kauan on kristityt ja islamit ja juutalaiset oikeen olleet sodassa.

Muslim Demographics
http://www.youtube.com/watch?v=6-3X5hIFXYU&feature=fvst

kyl se vaan nyt on pojat ja tytöt silleen että yhä useempi tulee menettämään järkensä tämän euroopan tuhoutumisen myötä."

Tuo fiktio on ja sen eri variaatiot debunkattu mm. seuraavissa linkeissä, mutta aina näköjään löytyy jostain uusi yrittäjä. Muslim demographics video on pelkkää puolitotuutta sekoitettuna suoraan valehteluun.

http://news.bbc.co.uk/2/hi/programmes/more_or_less/8189434.stm
http://islamineurope.blogspot.com/2009/05/muslim-demographics-fact-vs-fi...
http://www.snopes.com/politics/religion/demographics.asp
http://hiilinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/47145-ne-lisaantyvat-jalleen-ja...
http://jojalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/92607-alankomaat-eurabia-ja-pe...
http://richardabanes.wordpress.com/2009/06/27/muslim-demographics-a-chri...

Lisää löytyy niin paljon kuin haluaa eikä väestötieteilijöiltä löydy oikeastaan mitään tukea eurabia-fantasialle. Todellisuudessa muslimien syntyvyys Euroopassa laskee ja ajan myötä lähestyy kantaväestöä. Suurin osa heistä on myös maltillisia tai maallistuneita.

On täysin vastuutonta väittää meidän olevan jossain sodassa, vaikka tietysti olemme osallisena esimerkiksi Afganistanin sodassa, mutta Rautio tai hänen oppi-isänsä Halla-aho tuskin aivan sitä tarkoittavat.

Matti

Hyvä huomio tosiaan. Mutta ei kai tämä kovin suuri yllätys ole kenellekkään että jossain vaiheessa joku näistä Halla-ahon aivopieruja lukeneista ja opiskelleista Persujen perus porukasta möläyttää ajatukset ilmoille ja muidenkin tietoon?. Sanoo siis ääneen sen mitä muut tajuavat olla sanomatta. Näinhän he ajattelevat eli että ovat sodassa ja vastustaja on Islam ja yleensä maahanmuutto. Persuista suuri osa on mukana tässä sodassa, mutta suurin osa heistä osaa valita sanansa siten, että suurempaa älämölöä ei synny. Nyt joutui Soinikin sitten oikeasti tuomitsemaan ja puhumaan erottamisesta. Pakolla kylläkin. Hän ymmärtää että puolueen laskevaa käyrää ei saada oikaistuksi tämäntasoisella puheella. Mutta miksi Persut pitävät tämän sodan pääpappia eli Halla-ahoa niin suuressa arvossa? Sitä saa mitä tilaa, kun moista ajattelijaa ja hänen seuraajiaan liehittelee ja pitää kuin käärmettä sylissä. Se näyttää alkaneen nyt puremaan sinne sun tänne ja pian ihan Soinia itseäänkin. Hajoaminen on alkamassa ja Persujen alamäki jyrkkenemässä.

Käyttäjän mh kuva

Nyt on siis nähtävillä se, että osa porukasta jo sanoo ääneen. Siitä on lyhyt matka siihen, että ryhdytään tekemään. Niinhän se perussuomalaisten puolueohjelmaakin kirjoittamassa ollut V-P Kortelainen profetioi siitä, että jos ei heidän haluamiaan päätöksiä ("kansan tahto") ala tulla niin sitten alkaa terrorismi, "katoilta äänestäminen".

Eihän sitä tiedä, josko Oulun ampujan uhriksi olisi valikoitunut marokkolainen nuori juuri sen takia, että ampuja oli oppinut pitämään muslimeja suurimpana uhkana Suomelle? Ei sitä varten tarvitse kuulua mihinkään rasistiseen järjestöön, riittää kun kuuntelee tarpeeksi juttuja pubissa.

Vaikka Oulun ampumisessa kyse ei olisikaan ollut poliittisesta teosta, se selvästikin, ainakin Raution mielessä, sellaiseksi koettiin.

Käyttäjän kone70 kuva

juu eiköhän tässä jonkunlaiseen sotaan olla menossa. eka kreikka ja suomi kanssa.

kapitalismi tuhosi itsensä ja suvaitsevaisto vaihtoi kansan.

euroopan historia on täynnä sotia.

Käyttäjän dekooderi kuva

Matti Hirvonen: "Ei sitä varten tarvitse kuulua mihinkään rasistiseen järjestöön, riittää kun kuuntelee tarpeeksi juttuja pubissa."

Nimenomaan. Informaatioräjähdyksen aikakaudella idioottimaisten ajatusten levittämisen haitallisuuden pitäisi olla itsestäänselvä asia, ajatus jota esim. tämän tuotteliaan tyhmyrin - anteeksi, eksentrisen neron - uutterimmat aivosolut eivät yhäkään ole saaneet kiinni:

http://terminatoori.puheenvuoro.uusisuomi.fi/98224-ampujista-puukottajis...

Seppo Lehto: "Protestoin tätä että tälläiset "kaikki ei kotona ja viinaa päässä" tapaukset yritetään laittaa jhkn muuhun lokeroon."

Voi voi kun se ajattelu on työlästä, ymmärrän ettei aina jaksa.

Käyttäjän jukka kuva

Ei se sotatila kovin kaukaa haettua ole. Voi olla, että valistuneet, fiksut ja viisaat ihmiset ovat tutkailleet rakasta naapuriaan Ruotsia, joka on muslimimaahanmuuton koelaboratorio.

"Ruotsissa julkaistiin viime vuonna tutkimustulokset Malmön Rosengårdin monikulttuurisesta kehityksestä. Ruotsin hallituksen tilaaman tutkimuksen “Hot mot demokrati och värdegrund – en lägesbild från Malmö” (suom. ”Uhka demokratialle ja arvopohjalle - tilannekuva Malmöstä”) antama kuva synnyttää varsin erikoisen kontrastin jos verrokkina käytetään sitä kuvaa maahanmuutosta, jota suomalaiset monikultturistit kansalle markkinoivat.

"Jo marraskuussa 2007 Ruotsin hallitus totesi ettei se enää voi lakaista maahanmuuton ongelmia maton alle vaikenemalla, vaan päätti teettää selvityksen väkivaltaa lietsovista ja demokratiaa uhkaavista tekijöistä yhteiskunnassa. Tarkemmassa määrityksessä tutkimuksen kohteeksi seuloontui Malmö erityisen selvänä aistitun kehityksensä ja sijaintinsa takia – naapurikaupunki Kööpenhaminassa nimittäin painittiin samanlaisten ongelmien kanssa.

Tutkimuksen teemaksi otettiin “tilannekuva Malmöstä”. Kun tilannekuva oli vihdoin saatu filmille, viety pimiöön, kehitetty ja lopuksi kiinnitetty, olivat sekä demokratiaministeri Nyamko Sabuni että tutkija Magnus Ranstorp sekä hämmästyneitä että säikähtäneitä; islamistinen radikalisoituminen Malmön muslimienemmistöisen maahanmuuttajaväestön keskuudessa oli laajentunut Rosengårdista myös muihin kaupunginosiin, samalla se oli tullut entistä selkeämmäksi osaksi alueitten asukkaitten arkipäivää. Kellarimoskeijoissa lietsottava viha länsimaita – myös Ruotsia – kohtaan on synnyttänyt alueille sisäisen hallintohierarkian, jossa ruotsalaiset säännöt, lait ja tavat ovat menettäneet merkityksensä. Maahanmuuttajaväestöä hallitaan väkivallan uhalla; vihaisista nuorukaisista kasvaneet islamistiset mielipidevalvojat painostavat etupäässä naisia ja lapsia pitäytymään kontakteista alkuväestön kanssa.

Maahanmuuttajataustaiset, Ruotsin kansalaisuuden ja passin omaavat “nuorukaiset” puhuvat sodasta “meidän” ja “niitten” välillä, viitaten ruotsalaiseen alkuväestöön. Yhteenkuuluvuutta haetaan myös vanhojen kotimaitten perinteistä; hunnuttamattomia tyttöjä ja naisia ahdistellaan ja pahoinpidellään, hälyttävän monet peruskoulun 8. ja 9. luokkalaisista tytöistä “muuttavat” takaisin kotimaihinsa kesäloman aikana. Todellisuudessa heidät lähetetään pakkonaitettavaksi vanhempiensa kotimaihin ryhmän etnisen puhtauden säilyttämiseksi."

http://sdsmedia.sydsvenskan.se/archive/00175/vardegrund_175076a.pdf

Tyhmät svenssonit eivät vain vielä tajua olevansa sodassa. Saas nähdä milloin karvas totuus heille oikein valkenee. Täällä Suomessa hyväuskoiset idiootit jatkavat päänsä työntämistä pensaaseen ja olkiukkoja vastaan hyökkäilyä.

Jukka

Arvottomasta asioiden vääristelystä täydet pisteet sinulle. Myöskin sen asian ääneen sanomisesta että Persut ovat OIKEASTI SODASSA. Ihailtavaa suoraselkäisyyttä. Muutoin ajatuksesi ovat naurettavia vaikkakin vaarallisia ja arvottomia. Todellisuuden taju on täysin kadonnut. Mutta kuten Breivikiä tuossa ylempänä ihannoit niin se kertoo hyvin paljon sinunkaltaisesi älykkyydestä ja mielen selkeydestä. Oikeassa viiteryhmässä olet kun Breivik ja tämä Pizzeria ampuja. Hävetä et edes kykene. Enempää en viitsi analysoida aivopierujasi.

Moni Suomalainenkin on mennyt sekaisin aivan kuten aikanaan 30 luvulla Saksassa. Hyi V....!

Käyttäjän jukka kuva

Lukitaito hukassa vai iskikö jokin muu aivohärö? Minä en ole väittänyt kenenkään olevan sodassa. Ruotsin hallituksen tilaama tutkimus sitä väittää. Arvelinpahan vain Raution mahdollisesti tutustuneen tuohon tutkimukseen ja vetäneen siitä omat johtopäätöksensä. On erittäin mahdollista, että myös Breivik oli tuon tutkimuksen saanut omiin karvaisiin käsiinsä. Onhan se tehty jo vuonna 2009. Meilläkin lehdistö ja media repi pelihousunsa tuon tutkimuksen tultua julkisuuteen, vai repikö?

Käyttäjän mikael kuva

Eihän siellä mitään sellaista väitetty vaan puhuttiin esim Irakin ja Afganistanin sodista ongelmien aiheuttajina.

Kun nuoret pahoinvoivat ihmiset radikalisoituvat niin onhan se aivan järjetöntä nähdä heidät sotilaallisina vihollisina kun oikeasti pitäisi ruveta purkamaan sitä pahoinvointia jollain ihmisarvoisella tavalla.

Käyttäjän AnttiMikkola kuva

Miksi ihmeessä muuten Suomen lehdistön pitäisi Jukka Poikelan sanoin repiä pelihousunsa jonkin ruotsalaisen pikkukaupungin sosiaalisista ongelmista? Nähdäkseni vaikka jonkin BB-erkin panoseikkailutkin ovat suomalaisten kannalta merkittävämpi asia.

Poikela tässä demonstroi perushommalaisen ajatusmaailmaa, samaa millä Tommi Rautio todennäköisesti tienasi potkut puolueestaan. Rautioita tuntuu pörräävän nimenomaan perussuomalaisten liepeillä, ei varmaan mene kovin paljoa vikaan jos ennustaa, ettei nämä möläytykset persujen osalta tähän jää.

Käyttäjän jukka kuva

Mistä teitä lukihäröisiä oikein riittää? Ilmeisesti Ruotsi alkaa olla suvaitsevaisten kannalta tabu, josta ei saa puhua. Onhan tuolta suunnalta tullut niin paljon varoittavia esimerkkejä, että minä kyllä ymmärrän yskän. Toivottavasti siellä valitsemassanne pensaassa riittää tilaa...

Käyttäjän mh kuva

Ei Ruotsi ole mikään tabu eikä tuo raportti tue Poikelan harhaisia fantasioita. Meillä on vain pieni näkemysero siitä, johtuuko Malmön ongelmat epäonnistuneesta paikallisesta sosiaalipolitiikasta vai johtuuko se jostain uskonnon perimmäisestä olemuksesta, joka on näin ollen sellaisenaan yleistettävissä kaikkialle ja jonka takia me täällä Suomessakin olemme sodassa, jossa pizzayrittäjän ampuminen on urotyö...

Poikela tuo tutkimus kertoo ruotsin tilanteesta ja sitä ei voi menestakaan syystä rinnastaa suomen tilanteeseen tällä hetkellä.

Käyttäjän mh kuva

Tuon Poikelan linkkaaman raportin mukaan "Malmön varoittava esimerkki" on siinä, että köyhimpien alueiden asuinoloihin, sosiaaliohjelmiin sekä maahanmuuttajien kotouttamiseen ja kuntoutukseen tulee varata riittävästi resursseja eikä haaveilla kaiken maailman Guggenheimeista ja rikkaiden hyysäämisestä ;)

Käyttäjän JaffaMikael kuva

Tässä on taas loistava esimerkki siitä kuuluisasta "suvaitsevaisuudesta"? Poikela kirjoitti mitä Ruotsissa on tapahtunut ja tapahtuu Ruotsin valtion oman raportin mukaan! Mutta Seppo päätit sitten yleistää koko PS:n puolueen ja kaikki yli puoli miljoonaa äänestäjää yhden henkilön möläytyksestä, johon Puolue otti vastuunsa ja tekee tarvittavat toimenpiteet.
..Etkä ole todellakaan ainoa.. Meitä PerusSuomalaisten äänestäjiä, kannattajia, valtuutettuja ja edustajia syytetään aina jonain effin "rasistisena lahkona", jos joku möläyttää jotain hölmöä? PS:ssa on (ihan niinkuin muissakin puolueissa) ihmisiä joka lähtöön. Se nyt vain on niin, että vaikka minkä takapajuisen PS:n valtuuston jäsen sanoo jotain, niin koko maan lehdistö kirjoittaa siitä samantien etusivun jutut ja koko ryhmä (myös ne 559.999 muuta hlöä) joutuu heti maanlaajuisten "noitavainojen" kohteeksi!
Kaikkien muiden puolueiden edustajat/valtuutetut tyrivät omina henkilöinään? Mutta kun henkilö on Persuista, niin johan riemu repeää! En ole rasisti, enkä todellakaan allekirjoita Raution lausuntoa, mutta olen keskustellut FB:ssa muutaman kerran hänen kanssaan, eikä aiheena todellakaan ollut rasismi tai mikään tällaiseen liittyvä! Silti tuomitsette heti koko puolueen? Katsokaa välillä peiliin, myös muutkin kuin PS:t!

Käyttäjän mh kuva

"Tässä on taas loistava esimerkki siitä kuuluisasta "suvaitsevaisuudesta"? Poikela kirjoitti mitä Ruotsissa on tapahtunut ja tapahtuu Ruotsin valtion oman raportin mukaan!"

No tässä on kyllä taas loistava esimerkki tuosta eräänlaisen perus hommapersun järjenjuoksusta, jota Seppo taisi kommentissaan hakea. Ja anteeksi vain te fiksut ja asialliset peruspersut, mutta tällaiset tyypit nyt luovat tiettyä mielikuvaa, mikä ei ainakaan ole puolueelle eduksi.

Janne hyvä, Poikela kirjoitti omia fantasioitaan joille ei löydy pohjaa tuosta raportista, jonka yhteiskuntatieteilijät ovat ampuneet alas toteutukseltaan kelvottomana ja jonka maalaamaa kuvaa edes SÄPO ei allekirjoita. Siltikään se ei tue noita Poikelan väitteitä. Voit ihan itse lukea raportin ja osallistua siitä käytävään keskusteluun.

Mutta nyt tulee kyllä väkisinkin mieleen, että oliko Jannella kenties herne patjan alla eikä uni tullut silmään?

Sitähän tämä koko blogaus käsittelee, että missä määrin Raution tapaus on yksittäistapaus ja mistä mahtaa Rautio saaneen tuon käsityksensä? Voit osallistua siihen keskusteluun ja tietenkin myös tuo kiukuttelu on eräänlaista osallistumista ja vahvistaa tiettyä käsitystä puolueen rivijäsenten kyvyistä. Edelleen, rivijäsenkin edustaa puolueen rivijäseniä ja ikävä juttuhan tämä on niiden asiallisten rivipersujen kannalta.

Se, että sinä olet kovin herkkä ja sinua kiukuttaa se, että näitä puolueen varjopuolia käsitellään yleisessä keskustelussa, on pitkälti sinun oma ongelmasi. Politiikassa kuitenkin noin yleisesti ottaen tarvitaan vähän paksumpaa nahkaa.

Käyttäjän mh kuva

En tuolta löytänyt nopeasti mitään näkemystä käynnissä olevasta sodasta, muuta kuin sen, että suuri osa radikalisoitumisvaarassa olevista nuorista tulee sotaa käyviltä alueilta ja heidän sotatraumakuntoutuksensa on laiminlyöty.

Muuten kun tuota linkkaamasi raporttia luki, niin radikalisoitumisen ja kurjistumisen taustat tiivistyvät mielestäni hyvin tässä:

"Arbetslösheten är utbredd i området, andelen förvärvsarbetande i åldern 20-64 år är 38 procent. 15 procent av invånarna är mellan 16-24 år. Trångboddheten är ett stort problem i vissa delar av området, främst där boendeformen består av hyresrätter. Dessa bostäder är i vissa fall undermåliga och håller låg standard, vilket har stor inverkan på de familjer som bor där.

De områden inom Rosengård där den största problematiken avseende trångboddhet, segregation och utanförskap har kunnat konstateras är Herrgården, Törnrosen och Örtagården. I Herrgården är arbetslösheten så pass hög som 85 procent."

"Ett annat stort problem är att invandrarföräldrar oftast fått en mycket bristfällig introduktion, vilket medför en dålig uppfattning om hur samhället med lagar och levnadsförhållanden fungerar. Detta förvärrar i sin tur arbetslöshet, segregation och isolering eftersom dessa invandrarföräldrar aldrig integreras, vilket medför en oförståelse– och många gånger även en stark motsättning - till det svenskt samhällsliv, kulturella levnadsförhållanden och den demokratiska värdegrunden i stort."

"Den främsta externa drivkraften som identifierades handlar om det som brukar kallas ”the single narrative”. I första hand gäller det Irakkriget och i andra hand det som många muslimer uppfattar som Västvärldens övergrepp mot muslimer i Irak, Afghanistan och i andra regionala konflikter. Frustration och ilska i kombination med rädsla och ångest förekommer ofta hos individer med bakgrund från konflikthärdar såsom Irak, palestinska områden, Libanon och Somalia."

Raportissa ei ratkaisuksi ehdotettu maahanmuuton vähentämistä, vaan sosiaaliohjelmiin panostamista. Eli toisin sanottuna, laiminlyödyn asian korjaamista. Malmön pormestari kun on ainakin Wikipedian mukaan saanut kritiikkiä siitä, että pormestariaikanaan hän on keskittynyt näyttäviin keskustahankkeisiin porvarien kanssa ja jättänyt kaupungin köyhimmän väen asuinalueet huomiotta, minkä satoa on sitten saatu korjata sosiaalisina ongelmina.

Viimeisimmät Malmöstä tulleet uutiset vaikuttavat rikollisjengien välienselvittelyiltä eikä ole ollenkaan yllättävää, että rikollisjengit muotutuvat kurjistuneilla asuinalueilla. Niin se Kaukovainionkin kurja halusi kovasti ylleen rikollisjengin kovisliivin.

Tuo tutkimus oli itse asiassa ihan mielenkiintoinen, suosittelen sen lukemista kaikille asiasta kiinnostuneille. En vain huomannut siitä oikeastaan mitään mikä tukisi tuota Poikelan varsin korkealentoista kommenttia tai mikä osoittaisi halla-aholaisten sotahullujen olevan millään tavalla oikeassa.

Mutta vaikka Malmössä olisikin ongelmia niin miten siitä päästään siihen, että Suomessakin on sota? Tätä en oikein ymmärtänyt...

Käyttäjän tsarbombastic kuva

Onko tilastoja kuinka yleistä konservatiivinen islam on ruotsin mamuväestön keskuudessa? Ainakin Kanadassa muslimit äänestävät kantaväestöä liberaalimpia puolueita.

Käyttäjän AnttiMikkola kuva

Leo Sammallahti

Onko tilastoja kuinka yleistä konservatiivinen islam on ruotsin mamuväestön keskuudessa? Ainakin Kanadassa muslimit äänestävät kantaväestöä liberaalimpia puolueita.

En tiedä Kanadan muslimien äänestyskäyttäytymisestä, mutta lähes täsmälleen samoja kauhujuttuja, joita täällä kerrotaan muslimeista, kerrotaan siellä ainakin länsirannikolla kiinalaisista ja aasialaisista.

Sikäläinen tuttuni päivitteli Suomessa kasvanutta rasismia, mutta samaan hengenvetoon lisäsi, ettemme me ymmärrä millaista on kun maahanmuuton kanssa on oikeasti ongelmia kuten heillä on kiinalaisten kanssa.

Käyttäjän AnttiMikkola kuva

Jukka Poikela
"Ei se sotatila kovin kaukaa haettua ole. "

Tämä on todellisesti totta, koska rauhantila ihmisten välillä on aina hauras. Ihmiset on helppoa kiihottaa mihin tahansa kuten Göring sanoi (muistinvaraisesti) "ainoa mitä tarvitsee tehdä on uskotella ihmisille heidän olevan hyökkäyksen kohteena". On siis tosiaan teoriassa mahdollista, että jatkuva riekkuminen jollain kulttuurienvälisellä sodalla muuttuu itseään toteuttavaksi kierteeksi.

Siinä, että joihinkin kaupunkeihin syntyy ajoittain pahojakin ongelma-alueita ei ole mitään uutta, ei edes Suomessa. Mieluummin minä ainakin kävelisin missä tahansa Malmössa kuin esimerkiksi hieno puku päällä Sörkassa sotia edeltäneenä aikana.

Eräs helvetin esikartanoksi nykyisin mainostettu kaupunkin on Oslo. Se kuva, mitä jopa kansanedustajatkin ovat kaupungista maalailleet ei voisi olla kauempana totuudesta. Mukava skandinaavinen pieni suurkaupunki. Epäilemättä kohuotsikoiden takana tämä pätee myös Malmöhon.

Käyttäjän mh kuva

Tuo raportti muuten ammuttiin tutkijoiden piirissä aika nopeasti alas, eikä SÄPOkaan jakanut sen maalaamaa kuvaa Rosengårdista. Tutkimuksen lähdemateriaalikin otti ja katosi.

http://www.sydsvenskan.se/opinion/aktuellafragor/article412471/Nicander-...

http://www.sydsvenskan.se/opinion/aktuellafragor/article409501/Kallmater...

http://www.dagen.se/dagen/article.aspx?id=172383

Kiitoksia toisaalla netissä asiasta huomauttaneelle.

Käyttäjän veikkonen kuva

Jos jotain positiivista täseä case Rautiosta haluaa löytää niin se on se, että hänen mielipiteensä on nyt julkisesti huomioitu. Nyt myös tiedostetaan se, että mies luulee olevansa sodassa ja ehkä sotilas tai jonkilainen päällikkö kun mitaliakin ehdottaa. Rautiota osataan nyt pitää silmällä ja näin ollen pystytään ehkä ennaltaehkäisemään Raution mahdollistet sotatatoimet maaahanmuuttajayrittäjiä vastaan, jotka ovat onnistuneet integroitumaan yhteiskuntamme jäseneksi.

Käyttäjän kone70 kuva

No eikös hän olekin ihan oikea sotilas? Etkö tunne tommia?

Taitaa olla niin, että teikäläinen ei tiedä mitään mitä tommi tarkoitti tai ylipäätään on sanonut. Uskot vaan mediaa kun kannatat maahanmuuttoa ja vastustat persuja.

Käyttäjän veikkonen kuva

Olet väärässä. En vastusta perussuomalaisia ja maahanmuuttokantanikin on tiukempi kuin mitä perussuomalaisten puolueohjelmassa. On mahdollista ja toivottavaa, että perussuomalaisista saadaan vielä kelpo puolue kun tahvot saadaan tuuletettua ulos puolueesta.

Käyttäjän Catsy666 kuva

Millähän puolella minä olen tässä sodassa? Taidan olla sillä toisella puolella.

Eli siis tuollaiseen toimintaan käyttää ns. aikuinen poliitikko tai mikälie ahvenlippa vapaa-aikansa:

jolinaan facebookissa.

KUNNON RETARDOT!

Sotaa missä mummot(Rautio&Honkapoukama) itkevät netissä pärssiillään rehottaen???!!!

Alkaakaa tappelemaan keskenänne edes oikeasti!

Tulen myymään laastaria ja keskikaljaa siihen karkeloon.

Vai tuonko koko porukalle hameet ja paketin papiljotteja, mummot!?

Käyttäjän jotu kuva

Jospa se Rautio kuuluu persujen sotilaalliseen siipeen..

Vindaloo kanan siipeen kuuluu korkeintaan!

Kuuluu mummomiesten kastiin. Tosin samaa voin sanoa riitapukaristaan.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva

Kun katsoo siihen että valkoiset tekevät arviolta 1-2 lasta elämänsä aikana kun muslimit 3-16 niin Eurabia on ihan realistinen tulevaisuudenkuva.

En silti hyväksy väkivaltaa viattomia kohtaan missään tapauksessa, ei se ole Muslimien vika nykyeurooppalainen luo uraa kuusikymppiseksi ja sitten havahtuu että on pirun rikas mutta ei ketään jonka kanssa "onnensa jakaa" ja päätyy kuolemaan yksinäisenä ja jättämään rahansa "Pelastakaa hattivatit Ry:lle"

Jos sotia haluatte niin sotikaa makuuhuoneiden kautta älkääkä aseilla..."Menkää ja täyttäkää maa" se raamattukin sanoo.

Käyttäjän mh kuva

Ei, Eurabia ei ole realistinen tulevaisuudenkuva vaan täyttä huuhaata, jota kukaan vakavasti otettava väestötietelijä ei esitä edes kännissä ja läpällä.

Ei pidä paikkaansa, että kaikki muslimit tekisivät olennaisesti enemmän lapsia kuin "valkoiset". Katsopa vaikka Wikipediasta, johon on koottu hedelmällisyyslukutilastoja kolmesta eri lähteestä. Tässä linkki:

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_fertility_rate

Käyttäjän jojalonen kuva

Pitäisi kai erikseen kysyä Tuomas Heikkilältä, että miksi hän vetää rajan "valkoisten" ja "muslimien" välille? Eivätkö muslimit voi olla valkoisia, tai päinvastoin?

Eurabia puolestaan ei ole "realistinen tulevaisuudenkuva". Tästä linkistä voi aloittaa tutustumisen siihen, millaisessa kuosissa islaminuskoisten siirtolaisyhteisöjen syntyvyysluvut tosiasiassa ovat.

Käyttäjän mh kuva

Lisäsin tuohon artikkeliin Halla-ahon Hommafoorumille viime keväänä kirjoittaman kommentin, jossa totesi meidän olevan sodassa. Kiitos muistuttajalle!

Käyttäjän reijaharkonen kuva

Niinhän se on, että islamin kuviteltu uhka näyttää saaneen eräät persukansanedustajat pois tolaltaan. Viimeksi 14.2.2012 James Hirvisaari on kirjoittanut Facebookissa näin:

"Meidän pitää pystyä torjumaan uhkaava tilanne, jossa monituhantiset elintasopakolaislaumat tulevat tänne eläteiksemme vieläpä primitiivisen aavikon uskontonsa kanssa, eikä meillä olisi edes mitään sananvaltaa asiaan."

ja Reija Hirn-Brazewski on kommentoinut asiaa näin:

"Meillä on jo nyt ihan liikaa hyödyttömiä somppuja ja islamilaisia. Niitä pitäisi alkaa poistaa maasta."

Eihän tämä ihan normaalia politiikkaa ole.

"Onko sänkyni alla hirviöitä", kysyy poika.
"Ei", kuuluu vastaus sängyn alta.
"Jos sänkyni alla olisi hirviöitä, millaisia ne olisivat"?, varmistaa poika hieman peloissaan, epäluulon ja -uskon kasvaessa.
"Hyvin pieniä, mene nukkumaan", kuuluu vastaus sängyn alta. Tämä tarkoittaa sitä ettei hirviöiden pelkoa tarvitse ottaa niin vakavasti että yöunien pitäisi siitä häiriytyä.

(lähde: Calvin & Hobbes; suom. Paavo ja Elvis/Lassi ja Leevi)

Voit vaihtaa sanan "sänkyni" tilalle sanan "puolueesi" ja sanan "hirviö" tilalle "rasisti".

http://perukangas.blogspot.com/2012/02/hirvioita-sangyn-alla.html

Käyttäjän Terminatoori kuva

Todellisuuden kieltäjät ovat suurin uhka ihmiskunnalle

Olavi Lehto historioitsija Tampere

OL: "Todellisuus" on aina subjektiivista. Tosiasiat eivät ole. Todellisuushan on faktojen tulkinta, ei niistä muodostuva absoluuttinen tila.

Sikäli vääristelet mainiosti entisen presidenttimme sanomaa: Viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen. Tämä on paljon parempi lähtökohta.

Englanninkielinen "If reality doen not fit, check your premises" auttaa myös moneen ristiriitaan, kuten ilmastonmuutoksen tai oman ikääntymisen hyväksymiseen, ihan esimerkkeinä.

"Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin."

Käyttäjän BBKorhonen kuva

Onneksi Seppo Lehdosta ei ole uhkaa ihmiskunnalle. Hyvä jos häiriöksi Pispalan poliisille. Todellisuutta voi kieltää myös tittelin "historioitsija" varsin liberaalilla käytöllä. Mitenkäs kukkabisnekset?

Käyttäjän Terminatoori kuva

Karu maailma ei siedä ääneenajattelijoita ilman ilmavaivoja ;)?

Kuka ihmeessä on joku Tommi Rautio?

Häly tällaisen pikkuruisen ihmisen ylen pinen mielipiteen vuoksi kuvaa tätä nykyaikaa hyvin. Iltalehdet tekevät aivan täydellisesti merkityksettömistä asioista skuuppeja ja me hölmöt lukijat ihmettelemme.

Ikävä kyllä tämä tapaus on esinäytös siitä, mitä onkaan tulossa. Tissimissit ovat jokapäiväitpä tavaraa. Milloin saamme lukea ja nähdä peniksenpidennyksistä?

Käyttäjän mh kuva

Kuten tässäkin blogauksessa tuotiin ilmi, kyse ei ole mistään merkityksettömästä yksittäistapauksesta, sillä Rautio ei missään tyhjiössä tullut tuohon johtopäätökseen sodasta.

Kertoo myös paljon se, että tällaista asiaa yritetään kierrellä ja painaa maton alle sen sijaan että myönnettäisiin puolueella olevan ongelma.

Ei Rautio mistään tyhjiöstä tullut. Lähtölaukaus tilanteelle oli 9/11 jossa - kuten presidentti Mauno Koivisto mainitsi - terroristit halusivat ikäänkuin hanskalla lyödä päin naamaa länsimaita ja erityisesti USA:ta. Haaste otettiin vastaan josta tuloksena "sota terrorismia vastaan". Tämä oli Al Qaedan tavoite.

Ihmisten suhtautuminen niin muslimimaissa kuin länsimaissakin jakaantui. Suurin osa suhtautui asiaan maltillisesti ja näki teot niin kuin ne olivatkin: Jumalan tehtävät itselleen ottaneiden hourailijoiden touhuna. Siihen vastasi yhtä typerästi ja epäloogisesti mies Teksasin Crawfordista. Ja mikä surullisinta - hänen seuraajansa on ollut vain astetta järkevämpi.

Länsimaissa osa nuorista miehistä otti kirjaimellisesti näitten hourailijoiden fantasiat todesta. Mm. Helsingissä Jussi Halla-aho. Näin on syntynyt asetelma jossa idiootit ruokkivat toisten idioottien sanoman uskottavuutta. Tässä yhteydessä liian monilta on jäänyt huomiomatta se että muslimimaissa on menossa merkittävä modernisaatiprosessi joka sotii täysin sitä fantasiaa vastaan jossa "muslimit lisääntymällä nopeasti jyräävät länsimaat alleen" ja että "muslimit eivät integroidu".

Ongelma on se, että osa muslimimaahanmuuttajista ei todellakaan näytä integroituvan mutta suurin osa näyttää näin tekevän ja osa integroituu jopa todella hyvin. "Kulttuurien sodan" sanoma menee läpi kun otetaan laajasta populaatiosta eräät kielteiset ilmiöt ja yleistetään ne.

Keskustelussa olisi keskityttävä nyt siihen että missä kulkee se kuuluisa kipuraja (esim. kuinka suuren osan integroitumattomuus, häiriökäyttäytyminen). Tiedämme että maamme kantaväestön miespuolisesta väestöstä pari prosenttia aiheuttaa viranomaisille suuriakin ongelmia ainakin ajoittain. Jos niukasti suurempi osa muslimimaahanmuuttajamiehistä on vastaavalla tavalla ongelmatapauksia olisiko sillä perusteella tuomittava koko maahanmuutto?

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja